Mie oon aina ollu ujo. Tietyissä tilanteissa sitä ei huomaa, mutta se on silti aina läsnä tavalla tai toisella. Ahdistaa, sydän lyö niin lujaa ettei kuule mitään koska niin paljon korvissa kohisee, ääni ja kädet tärisee. Siinä on suurimmat oireet kun joutuu tilanteeseen, jota välttää mahdollisimman paljon. Esimerkiksi esitelmien pitäminen. Se vistomainen tunne ku et kykene katsomaan kenenkään kasvoihin, katsot alaspäin lattiaan tai sivuille. Kun tunnet jokaisen katseen sinussa. Ja kun saat suusi avattua joku sanoo, että puhu kovempaa. Sitten se menee siihen, että puhut kovempaa joka kuulostaa omaan korvaan huudolta, ääni tärisee ja änkytät. Silmiin meinaa nousta kyyneleet, mutta nieleskelet ne pois ja tiedät, että sydän rauhoittuu vasta tuntien päästä. Pahimmissa tapauksissa saatat muistella tilannetta kauhulla monta päivää. Siinä yksi iso syy miksi yläasteella pidin vain yhden esitelmän. Sitä vaan oppi välttelemään tilanteita jotka repi sielua siinä määrin että perhoset vatsassa tuntu enemmänki paarmoilta.
Toinen tilanne oli peruskoulussa joulu- ja kevätjuhlat ja näytelmät. Muistan ysillä joulujuhlissa meillä oli joku tonttunäytelmä ja mie jouduin olemaan siinä ihan edessä koko näytelmän ajan (muut vaan käväs lavalla). Ja koska silloinkin oli ääniongelmia niin mulle laitettiin mikrofoni, joka ahdisti vähän lisää. Yleisössä ei ollut valoja ja muistan kuinka erehdyin katsomaan sekunniksi kahdeksi ihmisten siluetteja ja ajattelin että miksi noita pitää olla noin monta! Onneksi mie pystyn nauramaan tälle muistolle. Joka tapauksessa selvisin näytelmistä kun en vaan katsonut yleisöön :D
Ja kun näitä tilanteita ja niistä johtuvia tuntoja on hankala kuvailla sanoin niin ei ole tullut kovin useasti niistä mainittua muille ihmisille. Ja kun on maininnut, on kyseinen ihminen ollut täysin ymmärtämätön asian vakavuudesta ja sanonut jotain ivallista tai "pitää vain uskaltaa". Pitää. Vain. Uskaltaa. Minusta toi on ollut jotenkin loukkaavaa, koska kun ei ole saanut mitään tukea asiaan ja monet ihmiset sanoo noin, niin eipä se hyvältä tunnu. Oon kuullut tuon lauseen niin monta kertaa elämäni aikana, joten kun satuin kohtalon oikusta tai mistä syystä vain mainitsemaan jännittämisestäni oikealle ihmiselle sain semmosen yllätyksen, että iloitsen siitä vieläkin. Eteen tupsahti sellainen A4-paperi, jossa oli lueteltu erilaisia tilanteita ja siihen piti täyttää kuinka paljon se häiritsisi minua jos olisin niissä tilanteissa. Mie saatoin parissa kohtaa vähän vähätellä omia tuntoja, mutta tulos oli selvä. En nyt muista sitä termiä minkä tuloksena sain, mutta ujouteni oli niin paha että todellakin tarvin siihen apua. Kyseinen ihana ihminen ehdotti mulle jännittäjäryhmää. Kävin neljä kertaa siinä ryhmässä ja pieni osa minusta huokaili helpostuksesta kun löytyikin ihmisiä, jotka tietää miltä se tuntuu kun ahdistaa, jännittää ja pelottaa. Se ryhmä jäi mulla kesken koska mulla alkoi eräs uravalmennus. Sainpas ryhmästä siihen mennessä saatuja keinoja lieventämään pelkotilaa oikeaan käyttöön! Välillä mennään askeleita eteenpäin ja sitten harppaus taaksepäin, mutta kun koittaa parhaansa niin se riittää. Ihan oikeasti riittää, sitä tekee mitä sillä hetkellä kykenee!
Minua on haukuttu ujouden takia ja sanottu ivallisella äänellä etten vaan uskalla ja olen joutunut kestämään sen koska en ole uskaltanut sanoa mitään vastaan. Minua on sanottu ynisijäksi (kiitos vain sinä yksi luokkatoveri ammattikoulussa) ja ties millä typerillä nimityksillä. Enää en edes viitsi varsinaisesti suuttua kyseisen muotoiselle haukkumiselle edes omissa ajatuksissa, koska onhan jonkulainen suojakuori tullut kehitettyä ja itsetuntokin on kasvanut~
Mie voin sanoa, että ujot ihmiset on taistelijoita! Ujot joutuu kestämään aika paljon kun joutuu pyristelemään tässä maailmassa, jossa sinussa täytyy olla vikaa kun olet hiljainen. Onhan meissä kaikissa vikaa, mutta hiljaisuus ei minusta ole vika. Hiljaisessa ihmisessä on paljon hienoja ominaisuuksia, ne vaan on vähän tai vähän enemmän piilossa. En sano, että on väärin olla ulospäin suuntautunut. Ei missään nimessä, mutta he eivät ole automaattisesti parempia ihmisiä. Ja on rohkeillakin omat pirunsa kestettävänään. Joka tapauksessa, rohkea tai ujo, meistä on moneksi! ♥
Tykkäisin kovasti, että kaikki nuoret ja vanhemmatkin ujot saisivat vertaitukea mahdollisimman pian! Mitä aiemmin, sen enemmän saa "elettyä" (omasta puolesta moni hieno asia on jäänyt koska ei ole kyennyt osallistumaan)! Ja olis tärkeää, että kaikki saisivat tietää etteivät ole yksin! Mie oon ollu yksin tämän asian kanssa, mutta onneksi en ole koskaan kokenut oloani yksinäiseksi. Ja kavereitakin on ollut ja tulee varmasti vielä uusia, vaikka en ole oppinut kunnollisia keskustelutaitoja!
Tästä tuli vähän sekavanlainen teksti, mutta kuvastaapahan kuinka sekasin mie päästäni olen :'D
Just something about being shy. Won't write this in english... yet at least B)
