Näytetään tekstit, joissa on tunniste desucon. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste desucon. Näytä kaikki tekstit

torstai 7. heinäkuuta 2016

Olen Elossa!

Huhhahhei!



Yli puoleen vuoteen en ole tätä(kään) netin nurkkaa jaksanut paljon edes ajatella! Onneksi tässä ei ole menettänyt mitään huippu tärkeää :D

On tälle pitkälle tauolle syykin. Menetin tuossa keväällä yöunet lähes kokonaan ja kun alkoi taas osata nukkua niin unirytmi heitti härän pyllyä ja sen korjaaminen on vienyt kaiken jaksamisen. Muukin elämä on jäänyt vähemmälle huomiolle kun ei yksinkertaisesti ole jaksanut. Vieläki oon väsynyt mutta jotenki on taas saanu elämästä kiinni ja tulevaisuuskin on alkanut kiinnostaa!

~*~

Oli tarkoitus kirjoittaa nyt jotain tarkoituksetonta hömppää tämän vuoden Desuconista, mutta koska siitäki on jo kuukausi niin enhän mie vanha akka enää muista mitä mie siellä tein :D 
Sen mie ainaki tiiän, että kivaa oli niin että kolme päivää humpsahti ohi ihan mukavalla kiireellä.
// Tässä muistui mieleen pari asiaa jotka olin ajatellut mainita: tapasin junassa uuden tuttavuuden ja juttu lähti siitä, että hää hoksas minun desurannekkeen :D sil oli ihana kissa :3
Ja koko conin voisi kiteyttää omiin sanoihini, jotka voihelposti käsittää väärin: "ei minussa ole mitään mitä kaikki ei olis jo nähny".
... :D


Kelvattiin kaverin kanssa convideoon :D
(Ja nyt kun sais niitä kuvia jostain esille mitä minusta ja kaverista otettiin niin olis aika jees).


Jospa nyt tällä tekstin pätkällä alkais vähän useammin tätä blogi raukkaa päivittelemään, ettei tule sitä kauheaa tunnetta ettei kelpaa mihinkään ku ei ees pysty blogia kirjoittamaan :D

Seuraavaan kertaan -lupaan ettei siihe mene tällä kertaa yli puolta vuotta- siis!


♥ Anne

~*~

Ps. Liityin Snapchattiin hetken heikkouttani vaikka vannoin etten koskaan! X3
(Löytynen sietä nimeltä prinsessamainen).

Kun ukkostaa ota esille super halvat puuvärit!

lauantai 28. helmikuuta 2015

Random 2

Muih! ^^

Desucon Frostbite oli ja meni. Muistot siitä on jo muuttunu sumuisiksi tiettyjä hetkiä lukuunottamatta. Muutaman videon pätkän sain kuvattua ja en ole edes halunnut siirtää niitä vielä kamerasta koneelle. Laiskuus, yksi minun perisynneistä ♥

My memories of Desucon Frostbite is a bit blurry exept few moments. I have some videos but I have been too lazy to get them off the camera. Lazyness ♥

Koska en halunnut liian pitkää hiljaiseloa tänne blogiin, ajattelin turhuuksia ja laitan pari random kuvaa jotka ei välttis liity mihinkään ja eivät varsinkaan toisiinsa. (Voi näitä turhia asioita) :D

I didn't want too long hiatus here in my blog so I thought I'd share some random pictures which doesn't have anything to do with anything and expecially not to each other. (Oh these pointless things) :D

Yksi ensimmäisistä kuvista jotka otin nykyisellä luurillani / one of the first pictures I took with my current phone
Naapurin synttäreillä uuden vuoden aattona / at neighbours birthday party at new years eve
Hotellihuoneen ovi sai teippiä pintaan / hotelroom got a bit tape on it :D

Mitä? / What?
Random kuva lumesta / random picture of snow

Sanoja / words
Kun minulla oli tylsää vuonna 2010 / when I was bored in 2010


Sellaista tällä kertaa :D Ehkä jonain päivänä mulla on ihan oikeaa asiaaki~

Mayby someday I have actually something more important to puplish~

perjantai 23. tammikuuta 2015

Random~


Random on yksi sana millä minua voi kuvailla ja yllätys, yllätys: mie oon onnistunu keräämän ympärilleni ihmisiä, jotka yhtävarmasti ovat randomeja! Seura tekee kaltaisekseen vai miten se meni ;D

Koska Desucon Frostbite on tulossa, muistin yhtäkkiä että viime kesänä satuin kuvaamaankiin videolle jotain. Ei mitään oleellista conijuttuja vaan ihan paskaa läppää kun olimme kaverin kanssa kohti Sibbeä kävelemässä. Katsoin kuukausien tauon jälkeen nämä nopeasti kasaan kyhätyt videot ja mulla vähän hävettää! Nauroin äsken ihan fiiliksissä ja lupasin parempaa videomateriaalia nyt seuraavassa desutapahtumassa. (Toivotaan ainaki et kuvaan vaikka itseäni kadun sijaan)!

Haluan nyt jakaa nämä kyseiset videot tännekkin! Haluan jakaa häpeäni! ♥ Random pulinaa, olkaa hyvät!





Jännä kuinka tyhmältä minun ääni kuulostaa! Haluaisin sellaisen ihanan pehmeän ja samettisen äänen, mut sen sijaan tuollainen vikisijäsössöttäjä -ääni! :D

Eipä mulla tänä päivänä muuta päässä liiku eikä ole asiaa eikä kuvia (kiitos rakas läppäri kun sekosit ja poistit kaiken ihanan minun elämästä), mutta niitä tulee kunhan tästä virkistyn.

~Anne kiittää ja kuittaa~


No English this time :(